Erilainen offseason ja uudet kujeet

Tämänkertainen ylimenokausi oli erilainen. Olin kolme ja puoli viikkoa kokonaan lomalla triathlontreeneistä.
Ajatuksella: ei trikoita jalkaan ennen marraskuuta. Tämmöistähän ei ole tapahtunut varmaan koskaan aikaisemmin! Maltoin vielä neljännenkin viikon palautella. Viritelin kroppaa vain maltilla mm. kilpauinnin ja koripallon parissa. Ja molempiin jäin täysin koukkuun :)

koris

uinti

Kolmen viikon lepäilyjakso teki hyvää. Ensimmäisellä viikolla ärsytti, kun en saanut treenata. En millään halunnut hukata huippukuntoa, joka jäi kisassa tylysti käyttämättä. Silkkaa haaskausta koko satojen treenituntien hikoileminen.

Toisella viikolla väsymys valtasi kropan ja mielen. Elimistö otti tilanteesta kaiken irti, kun se tajusi, että vihdoin vuosien tauon jälkeen aion oikeasti huilata. Hyvä kun jaksoin raahautua kauppaan. Olin supertyytyväinen ja helpottunut, kun harjoitusohjelma puuttui jääkaapin ovesta. Kolmannella(vai neljännellä?) viikolla mietiskelin jo tulevia treenikuvioita, mutta löhöilin vielä hyvällä omalla tunnolla. Tiesin, että nyt oltiin oikeilla jäljillä.

Offseason oli oikein onnistunut periodi. Fyysisesti olo oli muutamassa viikossa aika pirteä. Henkisesti vaeltelin pidempään aavistuksen synkeissä tunnelmissa. Havaijin pettymys kävi mielessä useaan otteeseen. Sen käsittelemiseen ja käsittämiseen kului tovi. Viime viikot on ollut aikaa ja vihdoin myös halua miettiä, miksi ja miten urheilen sekä millaisia tavoitteita urheilu-uran suhteen aion jatkossa tehdä.

Sininen Trek ja ensimmäinen Joroinen 2009 (4:56) :)

Sininen Trek ja ensimmäinen Joroinen 2009 (4:56) :)

Kipinä triathloniin ja ammattimaiseen harjoitteluun ei ole edes aikonut sammua missään vaiheessa.
Päinvastoin, tiesin, että pettymyksestä toivuttuani veri vetää tavoitteelliseen treeniin ja täysillä satsaamiseen. Pohdin kauden kisoja yksi kerrallaan. Vaikka kunto tuntui hyvältä ja muutaman kisan huippusuoritus kariutui epäonneen, tuntui että hakkasin päätä seinään välillä ihan urakalla. Treenasin, treenasin ja tähtäsin, mutta en muista montaakaan onnistunutta urheilusuoritusta kaudelta 2015.

Kaipasin triathlonkuvioihin jotakin uutta ja erilaista. Keskustelin valmentajan kanssa muutama viikko Havaijin kilpailun jälkeen ja päädyimme yhteisymmärryksessä päättämään 2008 alkaneen yhteistyön. Kaitsu on opettanut minulle lähes kaiken triathlonista ja hänestä on vuosien saatossa tullut yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Päätöksestä kertominen ei siis todellakaan ollut helppoa, vietin unettomia öitä ja taisin kyynelehtiä koko palaverimme ajan. Oli kuitenkin helpottava kuulla, että valmentaja ymmärsi ratkaisun ja tuumasi, että erilainen kuvio voisi olla järkevää urheilu-urani kannalta.

Kaitsu ja minä

Kaitsu ja minä

Nyt olen harjoitellut uuden valmentajan Merja Kiviranta- Mölsän ohjeilla viikon verran. Harjoitukset ovat mennet mukavasti ja tuntuu, että muutos tekee hyvää. Olen saanut pirteyttä ja meininkiä kaikkeen tekemiseen. Tällä hetkellä jokaista lihasta kolottaa kivalla tavalla ja silti odotan huomista testijuoksua intopiukassa :)

Tulevaisuuden suunnittelu tuntuu huipulta ja kisakalenteripohdiskelut ovat alkaneet.
Ironmaniin ei tee mieli yhtään. Ei siis oikeasti tipan tippaa. Tulen varmasti vielä jonakin vuonna haaveilemaan Havaijin paahteesta ja pitkästä reissusta, mutta nyt sen suhteen on paukut käytetty.

Puolimatka, perusmatka ja sprinttikisat kuulostavat sen sijaan hykerryttävän hyviltä vaihtoehdoilta.
Ajattelin keskittyä kilpailemaan Suomessa, jossa on tarjolla erittäin laadukkaita ja tasokkaita kilpailuja myös ensi vuonna. Ja semmoinen suht matalatavoitteinen suunnitelma tuntuisi tällä kertaa omimmalta. Toki haluan mennä kovempaa kuin koskaan ja taistella SM-mitaleista, mutta MM-kisahaaveet sun muut hurjan satsauksen suoritukset saavat odottaa tuleviin vuosiin.

Suurin mietintämyssy surraa SM-kisojen ja Finntriathlon-sarjan välillä. Ilmoittautumiset olen tehnyt Pöltenin puolimatkan kisaan sekä Finntriathlon Vierumäen perusmatkalle.
Tästä se sit lähtee taas: uus kausi, uudet kujeet 😉

HAVAIJIN MM-KISARAPORTTI

KISA-AAMU

Kisa-aamu on oleellinen kisapäivää. On jännä tunne, kun vihdoin saa avata silmänsä ja tietää, että tänään on SE päivä. Aamupala maistuu aina yhtä huonosti. Kisa-aamun vietän mielelläni omissa oloissani. KLO 4.45 hyppäsin valmentaja Kaitsun ja Tuulin kyytiin. Autossa oltiin kaikki hiljaisempia kuin koskaan aikaisemmin. Se sopi varmaan hyvin kaikille :)

Etenimme numeroinnit, punnitukset ja renkaan pumppaukset yhdessä. Jännitys oli käsin kosketeltavissa. Lyhyiden tsemppitoivotusten jälkeen jatkoimme omia valmistautumisia. Kävin tekemässä lyhyen uintiverryttelyn, seurasin pro-urheilijoiden lähdöt ja asetuin odottelemaan omaa suoritusta. Kävin vielä mielessäni kisan ja taktiikan lävitse.
Olo oli luottavainen, tiesin kuinka paljon olin tehnyt töitä ja nyt pääsisin vihdoin nauttimaan treenien tuloksista.

UINTI 3.8km / 1:08

Olin varautunut hurjaan menoon uintistartissa ja ihan aiheesta. Lähdin suhteellisen edestä aivan oikeasta reunasta, jonne oli kerääntynyt muutama muukin hyvää paikkaa havitteleva uimari. Jo ennen startin pamahtamista lähtörivistössä luotiin tiukkoja katseita ja taisteltiin ihan tosissaan tilasta. Ensimmäiset sadat metrit olivat yhtä kaaosta. Ennätyksellisen monta kertaa jouduin kääntymään selkäuinnin puolelle nostellakseni uimalasit paikoilleen.

Noin puolen kilometrin kohdalla pääsin vihdoin uimaan hieman väljemmissä tunnelmissa. Uinti tuntui helpolta ja rennolta. Enkä halunnut luopua tästä olotilasta. Varmistelu liittyi aiempiin kisoihin, joissa korkea uintisyke on vienyt energiaa pyöräjaloista. Jo hieman kääntöpaikan(1.9km) jälkeen varpaat edellä vastaan tuli iso joukko 15 minuuttia aikaisemmin lähteneitä miesuimareita. Rytmi sekosi aavistuksen ja vauhti laski ajoittain oikein kunnolla, kun isompia ryhmiä oli vaikea ohitella sulavasti. Uinnin jälkeen olo energinen. Säästelyä ja varmistelua oli ilmassa vähän liikaa, mutta se menköön Havaijin piikkiin. Aika oli kyllä pettymys.

PYÖRÄILY 180km/ 5h56min

Noin kymmenen kilometrin kaupunkiosuuden tankkasin, pyörittelin hyvällä fiiliksellä ja tasoittelin sykkeitä & watteja sopiviksi. Kun sitten päästiin laavakentille johtavalle Queen K valtatielle painuin aeroasentoon ja annoin mennä. Olo oli ensin helpottunut, hetken päästä ihan uskomattoman hieno :) Tavoitewatit (170-175) tulivat kuin itsestään ja jalat tuntuivat toimivan. Pidin silti maltin ja suunnitelman visusti mielessä. Tarkoitus oli edelleen säästää paukkuja viimeisille viidellekymmenelle kilometrille, jotka luultavasti tultaisiin ajamaan vastatuuleen. Mutta silti hetken aikaa nautin fiiliksestä, vauhdin hurmasta ja vahvoista jaloista ihan täysillä:)

Hawin nousun alle aikaa kului noin kaksi tuntia. Laimeaa urheilujuomaa olin litkinyt omista pulloista tasan kaksi ja puoli litraa. Myös nousu sujui hyvin, hymyilin kun Kaitsu laski vastaan loistoasemissa. Hawin nousun päällä (noin 100km) olin hieman alle kolmessa tunnissa. Juuri ennen huippua sattui mielenkiintoinen sääilmiö, kun kaatosade astui kuvioihin. Sateen tauottua minulle tuli jostain syystä kylmänväristyksiä, mutta uskottelin niiden johtuvan kylmästä(täh?) sateesta..

Hawin laskun jälkeen vilunväristyksiä tuli enemmän ja enemmän. Tässä vaiheessa asia jo hieman mietitytti. Huoltopisteellä ei enää tehnyt mieli kaataa kylmää vettä päällensä. Lämpöasteita laavakentällä oli +37.

Noin 130km:n kohdalla oli myönnettävä, että jotain oli pielessä. Totaalinen stoppi iski yhtäkkiä täysin puskista. En hikoillut lainkaan, pää oli haljeta, oksetti ja jalat olivat täysin voimattomat. Mietin vain, että onneksi on enää 50 km jäljellä ja selviytyisin siitä ihan varmasti. Juoksussa olo toivottavasti helpottaisi. Vaikeudet kuuluvat Ironmaniin ja isoista haasteista on selvitty ennenkin.

Niistä tulikin sitten elämäni pisimmät 50km. Välillä tuntui, etten oikeasti pääsisi sieltä pois. Porukkaa paineli ohi kuin pipoa. Minulla on hataria muistikuvia siitä, mitä tuolla matkalla tapahtui. Juomisesta en osaa sanoa mitään. Välillä kurkkailin käsivarsien pystyssä olleita ihokarvoja ja mietin, kuuluvatkohan ne asiaan. Edelleenkään en ajatellut, että kyse olisi lämpöuupumuksesta tai vastaavasta. Olinhan koko ajan tankannut ohjeen mukaan, eikä keli ole milloinkaan ollut minulle ongelma. Keskiwatit olivat lopulta 150.

JUOKSU 4km ja LUOVUTUS

Vihdoin ikuisuudelta tuntuvan paluumatkan jälkeen pääsin vaihtoalueelle. Kello näytti 7h9min. Yleensä tässä vaiheessa helpotus on huipussaan ja odotan innoissani lenkkareita ja maratonia. Tällä kertaa halusin vain istumaan. Vaihdoin varusteet, otin geeliä sekä juomaa ja suuntasin aavistuksen sumeat katseet Alii drlle. Jalat eivät kantaneet juoksuaskelia. Kävely onnistui, mutta etureidet tärisivät oudosti. Ei kramppeja vaan heikotusta, joka valtasi koko elimistön.

Ajattelin käveleväni alkumatkan ja pikku hiljaa muuttaisin askeleet juoksuksi. Olin kylmissäni ja otsaa särki niin paljon, että oli laitettava silmät kiinni. Parin tunnin yrittämisen jälkeen tiesin, että oli pakko antaa periksi. Olo tuntui pieneltä ja tyhjältä. Kroppa ja mieli nitistettiin Konan kaduille ja kuumuuteen, jäljellä jäi vain pakottava tarve luovuttaa ja päästä äkkiä pois kaikesta tuosta hulinasta. Menin hotellille, tuijotin kattoa ja katsoin valmentaja-Kaitsun MM-hopeatuuletukset. Sen jälkeen alkoi oman urheilu-urani suurimman pettymyksen pureskelu.

SUOMESSA

Alkuun tuntui, etten enää koskaan halua palata päivän tapahtumiin. Pikku hiljaa mieli kuitenkin vaelsi laavakentän paahteeseen ja vaati selityksiä. Mietin kisaa edeltäviä treenejä. Ne sujuivat hyvin, lukuun ottamatta kahta ensimmäistä harjoitusta Havaijilla(la ja su), joissa viimeisillä kilometreillä iski hyde ja reisiin tuli tismalleen sama heiveröinen olo kuin kilpailussa. Hälytyskellot jäivät soimatta. Jotenkin sitä haluaa kaikin tavoin sivuuttaa/jättää huomioimatta mahdolliset ongelmat ennen yhtä elämän tärkeintä koitosta.

Tankkaus sujui hyvin, mutta silti uskon lämpöuupumuksen ottaneen vallan kropastani kisapäivänä. Myös aikaerosta toipuminen kesti yllättävän kauan. Väsymys vaivasi koko viikon, vaikka kisapäivänä olo tuntui normaalilta. Tästä yhdistelmästä varmaan löytyy ainakin osaselitys täydelle uupumiselle.

Fiilis on laskenut päivä päivältä ja nyt ollaan varmaan siellä syvimmässä aallonpohjassa. Toisaalta se, että halusin vihdoin kirjoittaa kilpailusta raportin, kertoo toivottavasti siitä, että on vähitellen aika hyväksyä tapahtunut ja aloittaa tulevan suunnittelu. Se, että mietin tunnista toiseen kaikkia niitä treenejä ja panostuksia, joita kilpailun eteen tein, ei näytä johtavan mihinkään. Ja kyllä mä ole jo alkanut miettiä, miten tästä jatketaan ja ollaan seuraavalla kaudella vahvempia ja vauhdikkaampia :) Motivaatio ja intohimo eivät ole kaikonneet mihinkään, päin vastoin..

KIITOS!

ISO KIITOS tukijoille ANNOX, SIGNATURE, RAVINTOLA PEPPER, NONAMESPORTS, SKETCHERS, J-SPORT, VAMSAFE, HELSINGIN KATSE(urheilulasit.fi), SISU AGCO POWER, ENDURANCESPORTS FINLAND JA URHEILUHIEROJA URSULA HELENIUS SEKÄ VALMENTAJAT KAITSU JA ERKKA SEKÄ TUISTA SUURIN ELI MUN OMA PERHE.

Ja kaikille niille tsemppareille ja kannustajille, jotka olette olleet hengessä mukana myös pettymyksen hetkellä :)

Nyt aion vetää hetken happea, keskittyä muihin juttuihin ja hioa hyvää meininkiä tulevaisuuteen.

Kona 2015 ennakkotunnelmia

Terveisiä Havaijilta.

Kisastartti on huomenna lauantaina klo 7.10 (Suomessa klo 20.10) ja kaikki alkaa olla valmista triathlonkauden kohokohtaan, Havaijin MM-kisaan (www.ironman.com). Aikaerosta toipuminen ja kuumuuteen sopeutuminen ovat vihdoin helpottamassa, mutta kyllä reilu viikon kestäneessä totuttelussa tuli tällä kertaa kiire. Kroppa ei millään meinannut päästä Havaijin tunnelmasta kiinni. Olen ollut välillä ihan tillintallin sekä yöllä että päivällä :)

kuva blogi

HAVAIJI-TREENIT

Tästä huolimatta treenit on tehty ohjelman mukaan. Vuosi sitten viikkoon mahtui vain kevyttä pk-harjoittelua ja palauttelua. Nyt Havaijille saapumisen jälkeen oli yksi kevyempi päivä, mutta sitten seuraavana päivänä(la) pyöräilin jo laavakentällä (50km/29.5km/h) ja juoksin energy labilla (6km/4.45min/km) ihan reipasta vauhtia. Sunnuntaina poljin valmentajan kanssa 75km pyörälenkin, johon sisältyi Hawin nousu ja laskuosuus(50km). Nousuun meni aikaa noin 59 minuuttia ja laskuun 40minuuttia :) Koko lenkki taittui valmentajan ”peesissä” ja ylämäkiosuuksilla watteja pyrittiin pitämään 200 paikkeilla.

IMG_1174

Maanantaina tein valmentajan kera pelkän uintitreenin(2.6km/42min) poiketen hieman alkuperäisestä suunnitelmasta. Iltapäivän juoksu sai jäädä väliin väsymyksen vuoksi. Hyvä näin, sillä tiistaina vuorossa oli lyhyt triathlon-treeni (1.5-20-4), joka sujuikin sitten ihan mukavasti. Harjoitusta piristivät (vauhdittivat!) Polarin edustajat, jotka ajelivat vierellä kuvia napsien. Sykemittarini on Polarin sponsoroima, joten tällainen hieno yhteistyösopimus on ollut näillä molemmilla Havaijin kisareissulla kuvioissa mukana :)

uinti blogi

Keskiviikko ja torstai olivatkin sitten tosi kevyitä päiviä sisältäen 90min pyöräilyn ja 40min uinnin. Tänään perjantaina on vuorossa vielä lyhyt pyöräverra ja bike checkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ENNAKKOAJATUKSET

Kilpailu jännittää selvästi enemmän kuin viime vuonna. Treeniä ja valmistautumista on nyt takana selvästi aiempaa enemmän. Panostus on ollut kova ja tavoitteet nyt korkeamalla. Olen noudattanut tarkkaan välillä aika kovaakin harjoitusohjelmaa, keskittynyt palautumiseen, lihashuoltoon ja ravintoon sekä tehnyt hyvän suunnitelman lauantaille. Kaiken pitäisi olla viimeisen päälle valmista ja olon todella luottavainen. Töitä on tehty ihan hurjan paljon. Viime vuoden ajan 11h20min pitäisi kaiken järjen mukaan oikeasti olla paperia :)

Silti mieli on aavistuksen epävarma. Toki keliolosuhteet ja tankkauksen onnistuminen mietityttävät jonkin verran, mutta unettomasta yöstä vastaa pyöräily. Vain muutama prosentti tämän kauden pyöräilyistä on sujunut hyvällä tasolla. Syytä en ole vielä etsinyt vaan luottanut siihen, että kova panostus puree ja huomenna kulkee. Toivottavasti syitä ei tarvitse etsiä ja Falco etenee vihdoin kuin unelma. Pian se nähdään, peukut pystyyn :) Tavoitteena on ajaa 170-175 keskiwatilla läpi kilpailun. Viime vuoden watit taisivat olla 165 ja aika hieman alle 6h10min.

IMG_1110

Vaikka 180km pyöräilyn jälkeinen maratonosuus käsittämättömässä kuumuudessa tulee olemaan rankka reissu, luotto juoksuun on hyvä. Syksyn mittaan juoksutreenit ovat kulkeneet koko ajan paremmin ja paremmin. Odotan oikeastaan innolla, pääsenkö juoksemaan vauhtia, johon olen koko syksyn Nokian raiteilla keskittynyt ja valmistautunut. Viime vuoden keskivauhti kilometrille oli muistaakseni 5min38s.

Uinti on kulkenut Havaijilla hyvin. Kiitos valmentajan! Olen tehnyt kolme uintiharjoitusta valmentajan vierellä/perässä (1.25-1.35min/100m) ja ihan hyvin olen pysynyt mukana:) Reippaat ja hieman rankatkin uinnit ovat herätelleet kroppaa ja tuntuu, että näiden myötä vauhti on löytynyt.
Naiset lähtevät kisaan omana ryhmänään klo 7.10, vartin miesten perään. Aion startata suht edestä, tehdä reippaan alkukiihdytyksen ja jatkaa omaa teknisesti sujuvaa uintia koko 3.8km. Viime vuonna taisin uida koko matkan(3.8km/1h10min) täysillä kuluttaen paljon energiaa turhaan taisteluun tilasta ja peeseistä. Tällä kertaa tarkoituksena on keskittyä omaan tekemiseen, uida rennommin ja jos tarve jossain vaiheessa vaatii, ottaa enemmän koripalloilijan kyynärpäitä mukaan 😉

Lopuksi vielä kuva ja KIITOS uskomattoman hienolle kannustujoukolle, joka toimii sekä huoltajana, pyörämekaanikkona, fysioterapeuttina, hierojana, bändinä ja apuvalmentajana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolme viikkoa Konaan :)

MAANANTAI 14.9

Viikonloppuna alkanut pikku flunssa koetti järkyttää mielenrauhaa. Uintiharjoitus oli pakko skipata kovan kurkkukivun takia. Muuten olo oli energinen ja tein kevyen puolentoista tunnin pyörälenkin ja noin tunnin voimaharjoituksen.
Voimatreenin teen yleensä 1-2 kertaa viikossa joko kuntopiirityyppisesti oman kehon painolla tai punttisalilla rautaa vääntäen.

Koripalloa pelatessani kävin säännöllisesti ”puntilla” 2-3krt/viikossa. Aloitin muistaakseni 16-vuotiaana J-P Ruuskan opein. Noilta ajoilta on jäänyt hyvä pohja nykyiselle voimaharjoittelulle. ”Jutelta” ja myöhemmin Selinin Markolta opin niin maastavedon, rinnallevedon, penkin kuin kyykkyjenkin tekniikat sekä keskivartaloharjoitusten tärkeyden. Myös erilaiset hypyt ja loikat (+ylämäkivedot) kuuluvat oleellisena osana harjoitteluun. Liikkeet ja toistomäärät kuntosalilla vaihtelevat kauden ja viikkojenkin sisällä paljon. Maanantaina oli mukavasti virtaa lihaksissa ja treeni meni suunnilleen näin:

Maastaveto 3×10 toistoa
Rinnalleveto 3×8-10 toistoa
Penkki 3×8-10toistoa
Vinot vatsat 3x90s
Kyjet 3x40s+40s
Askelkyykkykävely käsipainojen kanssa 3×18
Selkä 3×40 toistoa
Hauis käsipainoilla 3×16 toistoa
Takakyykky 3×14 toistoa

Salilla, tosissaan:)

Salilla, tosissaan:)

TIISTAI 15.9

Kurkkukipu kääntyi nuhaksi ja köhäksi. Lämpöä tai kuumetta ei onneksi ollut. Päätin keskittää kaiken energian aika-ajopyörällä tehtävään tempoharjoitukseen. Olin odottanut treeniä kuin kuuta nousevaa eikä pää ottanut vastaan mahdollisia seuraamuksia aavistuksen flunssaisena urheilemisesta. Pyörä on kulkenut nihkeästi SM-sprinttiä ja Joroisia lukuun ottamatta koko kauden. En saa jalkoihin samanlaista tunnetta/poltetta kuin joskus silloin kun pyöräkunto oli rautaa :) Jalat ovat polkiessa tuntuneet useimmiten väsyneiltä vässyköiltä, joita yritän raastaa väkisin eteen päin.

No, tiistaina(tai itse asiassa jo viikonloppuna) päätin, että jotain on tehtävä. Tilanne ärsyttää joka lenkki ihan yhtä paljon. Sanoin kotoa lähtiessäni, että nyt vedän ”överit”. Alun perin tarkoituksena oli polkea muun muassa 4x5min nousevin watein, jotka olivat lähellä täysmatkan ja puolimatkan tavoitteellisia kisawatteja (175-205w).

Minulla pää menee kuitenkin urheillessa joskus (nykyään onneksi tosi harvoin) hermostuessa totaalisen jumiin. Esimerkiksi koriskentällä olin parhaassa tikissä yleensä silloin, kun joku suututti/ärsytti. Ex-valmentaja ”Vänni” eli Marianne Koskinen tajusi ”ominaisuuden” jossain vaiheessa ja käytti tätä pelitilanteessa loistavasti hyödyksi. Voittaessani triathlon Suomen mestaruuden muistelen jonkun kilpailijan juosseen vierelläni naurahtavan menoni olevan ”aika pahannäköistä”. Tästäkös ärsytys iski ja lopputuloksena paras puolimaraton ikinä :) Hermostus, saa aikaan valtavan adrenaliiniryöpyn. Semmosen, että nyt mua ei pysäytä mikään. Joskus ”tila” vie huippusuoritukseen, toisinaan se johtaa täys katastrofiin eli hetken päästä hyde iskee :)

Huippusuoritus "muutaman" vuoden takaa.

Huippusuoritus ”muutaman” vuoden takaa.

Tiistain treenissä se toi juuri oikeanlaisen vireen. Itse asiassa harjoitus pysyi hyvin kontrollissa, mutta teho oli parempi kuin useimmissa kauden tempotreeneissä. Verrailin puolisen tuntia ja tunsin heti, että tänään kulkee. Aloitin 190 watilla, joka tuntui superhelpolta, sitten 200w ja edelleen helppoa, 210w vieläkin jalat toimi, 220 no nyt jo tuntui mutta sopivasti ja sitten oli tietysti pakko kokeilla vielä oikein kovaa. 240 wattiakin pysyi aika hyvin ”näpissä”. Lopun lyhyemmissä vedoissa oli sen verran maailmanlopun meininkiä, että hyvä kun pyörät enää koskettivat asfalttia..:)

Yhteensä pyöräilyä tuli 60km ja siihen päälle juoksin kuusi kilometriä ironman-ajatuksella. Vauhti oli tällä kertaa 5:10min/km.

KESKIVIIKKO 16.9

Jo tiistain-iltana triVAteamin treenejä ohjatessani huomasin, että kroppa hermoistui kovasta menosta ja meiningistä.
Tiistai-keskiviikko yö sujui levottomasti tukkoisen olon kera ja aamulla tiesin tulevan päivän treenien menevän ainakin osittain sivusuun.
Tein juoksuharjoituksen lyhennettynä ja siihen päälle pulahdin altaaseen huomatakseni, että se ei kannattanut. Loppupäivän päätin keskittyä työntekoon ja jatkaa harjoituksia huomenna paremmalla onnella.

Mitään suurta paniikkia sairastuminen ei aiheuta. Joskus flunssa iskee tärkeillä treeni-tai kilpailuhetkillä, vaikka kuinka yrittäisi pestä käsiä ja välttää ihmismassoja. Harmittelu ja surkuttelu ei ole koskaan auttanut parantumaan. Eikä miettiminen, jota kyllä harrastan edelleen vähän liikaa.
Itsellä kuitenkin usein auttaa pelkkä tahdin ja tehon himmaaminen. Lämmön noustessa pidän totaalilepoa.

TORSTAI 17.9

Nuha ja yskä vaivasivat edelleen ja päätin jättää uinnin odottamaan viikonloppua. Suuntasin Sketchersit Nokian raitille ja juoksin kevyen kahdeksan kilometrin aamulenkin. Juoksun jälkeen suuntasin Jumppakulman punttisalille. Tänään ohjelmaan kuuluivat yhden jalan kyykky, rinnalleveto, etureisipenkki, ojentaja, hauis, paljon keskivartaloa, maastaveto ja ylöstyöntö. Lihaksisto tuntui olevan hyvässä vireessä. Iltapäivällä verryttelin vielä puolisen tuntia wattikella ja suuntasin ajatukset huomiseen pitkään harjoitukseen. Tekstasin kuulumiset valmentajalle Lanzarotelle. Hän kehotti pitämään uintihuilia, mutta polkemaan huomenna vähintään kuusi tuntia :)

PERJANTAI 18.9

Klo 8.00 istuin jo pyörän satulassa. Tarkoituksena oli polkea kuuden tunnin lenkki ja juosta puolisen tuntia päälle. Lenkki sujui mukavasti hurjasta kelistä huolimatta. Jalat tuntuivat energisiltä ja voimakkailta. Vauhti oli tasaista noin 29-30km/h, eikä teho missään vaiheessa laskenut. Välillä ukkosti ja salamoi niin, että hieman jännitti, kuinka houkutteleva kohde hiilikuitupyörä salamoille on..

Lenkkikaverit..

Lenkkikaverit..

Kolmen tunnin kohdalla oli hetkeksi vaihdettava sisäpyörälle, sen verran kylmä ja märkä olo oli. Loppulenkistä paistoi kuitenkin jo aurinko ja juoksussa pääsi ihan kunnolla hikoilemaan 😉 Juoksu kulki 5min/km-vauhtia, mutta maratonia en tuota vauhtia tänään olisi pystynyt köpöttelemään :)

Sataa sataa ropisee..:)

Sataa sataa ropisee..:)

Takana on niin hyvin onnistunut viikko kuin se flunssaisena on mahdollista. Viikonloppu menee leppoisissa ja palauttavissa merkeissä. Onneksi, sillä tänään väsy on vallannut kropan ja mielen. Flunssa sen sijaan on lähes tulkoon selätetty ja toivottavasti viimeisetkin niiskutuksen rippeet häviävät viikonlopun aikana. Seuraava kovempi treeni on maanantain pitkä juoksu. Mutta nyt hetki ihan muita juttuja kuin triathlonia ja treenejä :)

Hauskaa viikonloppua!

Hauskaa viikonloppua!

Leppoinen lauantai ja sukkela sunnuntai

LAUANTAI 12.9

Lauantain treenipäivä oli lyhyt ja ytimekäs. Olen toivonut valmentajalta viikonloppuihin lyhyemmät harjoitukset (jos niitä on), koska arkipäivät ovat minulle aikataulullisesti parhaita treeniajankohtia. Lauantai tai sunnuntai saattaa olla toisinaan lepopäivä, mutta nyt leiriviikoilla lepopäiviä ei ole vaan kevyemmät päivät sisältävät palauttavia ja/tai seuraaviin päiviin valmistavia harjoituksia.

Eilen palauduttiin ja latauduttiin seuraavan päivän pitkää juoksuun. Aamulla kävin Lamminpäässä juoksemassa. Kolmen kilometrin maastoverryttelyn jälkeen tein muutaman räväkämmän vedon radalla. Sen jälkeen kevyt loppuverra ja nokka kohti Tesoman uimahallia, jossa tein 40 minuutin uintitekniikkaharjoituksen. Tällä kertaa tekniikkaan sisältyi potkuja, yhden käden uintia, scullingia, kylkiuintia ja käden palautusharjoituksia. Uin 25 metriä jotakin tiettyä tekniikkadrilliä ja päälle 25 metriä vapaauintia. Loppuun kellotin pari 50 metrin ja satasen aikaa eri vauhdein.
4x50m meni suunnilleen näin; 46s,41s,36s,45s ja 2x100m 1.30 ja 1.21.

Lauantaina ehti kahvitauollekin. Sekös hymyilyttää :)

Lauantaina ehti kahvitauollekin. Sekös hymyilyttää :)

Illan keskivartalojumppaan kuului 10 liikettäx 40 toistoa. Palautusajan käytin tällä kertaa venyttelyyn. Kevyemmän päivän kunniaksi näytti virtaa piisavan myös tällaiseen harvinaislaatuiseen yhdistelmään :)

SUNNUNTAI 13.9

Aamu alkoi triVAteamin treeneillä ja uintiohjauksella, josta starttasin suoraa juoksulenkille Siuron kautta Linnavuoreen. Tämä on lemppari juoksupätkäni. Tuttu, turvallinen & rauhallinen reitti ja tulomatka on ylämäkipainotteinen. Mitä haasteellisemmat viimeiset kilometrit sitä parempi tulevaa kisaa ajatellen :) Lenkin pituus oli 30 kilometriä ja syke PK ja viimeiset 3km sai juosta aerobisen kynnyksen tuntumassa
(Juoksussa: PK1=130-150, PK2=150-160, aerobinen kynnys 160-165)

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan odotin 30km:n lenkkiä aika innoissani. Tuntuu, että muutamat räväkämmät juoksuharjoitukset(pidemmät VK:t ja ratajuoksut) ovat tuoneet vauhtia hitusen ylös päin. Jalat tuntuivat aluksi ihmeen hyviltä. Olin päättänyt juosta ensimmäiset 20 kilometriä rennosti, mutta valmentajien varoittamaa ”mummohölkkää” vältellen.

Ratajuoksu puree..

Ratajuoksu puree..

Puolimaratonin kohdalla fiilis oli edelleen hyvä, mittari näytti PK2-sykettä ja kello 1h46min. Olin varma, että kohta kyllä hyde iskee.. Mutta eipä vaan iskenyt. Kolme viimeistä kilometriä tuntuivat kyllä jo aikas pitkiltä ja raskailta :) Tänään oli siis oikein hyvä päivä. Juoksin elämäni ensimmäisen 30 kilometriä pk-keskisykkeellä tasan 5min-kilometrivauhtia. Tosin enpä tiedä, olisiko keskivauhti ollut yhtään kovempaa, vaikka olisin saanut juosta kovemmilla sykkeillä alusta alkaen. Sen verran väsyneiltä jalat lenkin jälkeen tuntuivat. Joka tapauksessa tällaisen hyvin sujuneen treenin jälkeen on kivempi jatkaa seuraavaan ja viimeiseen kovempaan harjoitusviikkoon ennen Konaa.

Teho-torstai ja PK-perjantai

TORSTAI 10.9

Aamu alkoi reippaissa tunnelmissa Lamminpään urheilukentällä.
Kolmen kilometrin alkuverryttelyn ja lyhyiden venyttelyjen jälkeen kipitin puolisen tuntia vauhdikkaampia vetoja. Joukkoon mahtui mm. kaksatasia, jotka juoksin suht rennosti 38 ja 40 sekunnin väliin. Loppuverryttely on minulla useimmiten se sama, 2-3 kilometriä kevyttä PK-juoksua.

Nokian urheilukenttä. Remontti valmis ensi syksynä..

Nokian urheilukenttä. Remontti valmis ensi syksynä..

Iltapäivän ohjelmassa oli pyörätempo, josta kehkeytyikin melkoisen rankka treeni. Pyöräily sisälsi kilometrin ja sitten vielä lopuksi 10 minuutin mittaisia vetoja. Aloituskin oli minulle aika napakka, 20 kilometriä 160 watilla. Kilsan vedot ajoin 230-250 watilla. Tuntui tosi hyvältä! Kymppiminuuttiset piti ajaa niin, että seuraava 10 min oli aina edellistä vähän kovempi. Viimeinen veto (n200w) meni väkisin vääntämiseksi, enkä millään saanut aikaiseksi tavoiteltua tehoa. Harmitti, mutta sain hyvän treenin silti tehtyä.

Illalla kävin tytön treenien aikana tekemässä palauttavan juoksuverryttelyn ja siihen päälle hyvät venyttelyt.

Tulevaisuuden toivot. Mikäli meno jatkuu yhtä vauhdikkaana, tehdään tässä seuraavia Suomen Mestareita ;)

Tulevaisuuden toivot. Jos meno jatkuu yhtä vauhdikkaana, tässä tehdään seuraavia Suomen Mestareita ;)

PERJANTAI 11.9

Tänään herätyskello soi jo 5.20. Silmät ristissä suuntasin pyörällä Nokian uimahallille, jossa uin vauhdikkaassa seurassa oikein hyvän neljän kilometrin treenin (1h15min).

Falcolla Siuronkoskella

Falcolla Siuronkoskella


Klo 8 olin jo pyörän puikoissa matkalla kohti Siuroa, Mahnalaa ja Jumesniemeä. Yleensä urheilen säällä kuin säällä, eikä tylsempi keli haittaa ulkotreeniä. Mutta tänään upea syyskeli ja maisemat tulivat tarpeeseen. Aika väsyneen oloisia jalkoja oli paljon mukavampi liikutella kun maalaismaisemien lisäksi seurana olivat aamuinen usva, auringon säteet ja lämmin tuulenvire. Neljän tunnin pyöräilyn jälkeen vaihdoin juoksulenkkarit jalkaan ja köpöttelin 20 minuuttia PK2-sykkeellä. Koko treenin kestoksi tuli siis noin 5h45min. Klo 13 olin jo valmis lähtemään vastaan kuukauden hienointa hetkeä, ukki ja mummo saapuivat tänään pitkästä aikaa Tampereelle :)

”Leiriviikko”

Havaijin MM-kilpailuun on nyt tasan kuukausi aikaa.
Treenit ovat sujuneet Turun TTW-viikonlopun totaali hyytymisen jälkeen ihan mukavasti. Olen harjoitellut enemmän ja varmaan kovempaakin kuin koskaan aikaisemmin. Pian selviää, miten tällainen taktiikka toimii :)

Alunperin suunnitelmissa oli hikoilla syyskuun ensimmäiset viikot Lanzarotella leirillä, mutta koska Havaijiin reissuun menee noin 7000 euroa (lentoliput+pyörälaukku 3700,- hotelli 2000,- autovuokra 360,-
osallistuminen 900,-) jäi leiri vain suunnitelman asteelle. Havaiji -budjetti saatiin juuri ja juuri kokoon lisäämällä työntekoa sekä muutaman yhteistyökumppanin avustuksella. Kiitos heille!

Vaikka Lanzan leiri jäi haaveeksi, ei se ainakaan laske motivaatiota :)
Päätin pitää oman kahden viikon ”etelän leirin” Nokialla. Ajattelin kirjoittaa pientä päiväkirjaa näiltä kahdelta viikolta täällä blogissa. Katsotaan iskeekö hyde vai kuinka tytön käy…:) Treenimäärä on tällä hetkellä 23-25 tuntia viikossa. Monet treenaavat ilman leirityksiäkin enemmän, mutta itselle tuo on aika lailla maksimimäärä, sillä teen töitä 14-20 tuntia viikossa ja iltapäivät/illat on pyhitetty perheelle.

MAANANTAI 7.9
Ensimmäinen leiripäivä alkoi Nokian uimahallilla klo 5.50. Kuivaverran(venyttelyt, liikkuvuusharjoitteet, keskivartalo) jälkeen pulahdin altaaseen klo 6.15. Uintiohjelman pituus oli kolmisen kilometriä, josta suurin osa vauhtikestävyysalueella tai hieman yli. Pisin veto oli 200m ja lyhin 25m. Meno oli sen verran hengästyttävää, että altaasta nouseminen ei ollut ihan peace of cake- juttu. Kuntosalitreeni kuitenkin kolkutteli jo heti seuraavan oven takana. klo 7.45 väänsin kestovoimaa, kyykkyä, penkkiä, mavea, jalkaprässiä, ojentajia, rinnallevetoa ja lisää keskivartaloa. Salilta kirmasin nopeasti kotiin viedäkseni ekaluokkalaista kouluun ja hoitaakseni muutaman harjoitusohjelman valmiiksi:) Päivällä oli vielä tunnin mittainen juoksuharjoitus, josta suuntasin suoraa hierojan käsittelyyn.

Kukkuu, juoksu kulki :)

Kukkuu, juoksu kulki :)

TIISTAI 8.9
Tiistaiaamu alkoi kelin ja lämpömittarin tarkistuksella. +10 astetta ja auringon saattoi melkein aistia pilven takaa.. Kaivoin suht uhmakkaasti lyhyt hihaiset vaatteet päälleni. Klo 9 poljin jo reippaana Säijän lenkillä vain aavistuksen vaatevalintaani katuen. Tuulta oli kuin Havaijilla konsanaan ja sekös riemastutti :) Kolmen tunnin(n 85km) pyöräilyn jälkeen juoksin kuusi kilometriä rennon rempseästi. Kilometrivauhti pysyi kivasti alle 5 minuutissa ja olin tyytyväinen. Loppuun jaksoin vielä kiihdyttää muutaman 100 metrin ripeämmän vedon.

Klo 17 suuntasin viikon ainoaan iltaharjoitukseen/töihin. Ohjelmassa oli triVAn treenit ja puolen tunnin nopeus-liikkuvuus-reaktioharjoitus sekä tiimien välinen jalkapallopeli. Sen verran haasteellista kävely on tänään ollut, että harjoitus kyllä osui ja upposi omaan kroppaan ihan täydellisesti.

triVA-treeniä

triVA-treeniä

KESKIVIIKKO 10.9
Tänään treeni alkoi klo 8.30 aamu-uinnilla. Voi jestas, että tänään väsytti ja teki mieli tehdä kaikkea muuta kuin pulahtaa altaaseen. Harjoituksena oli ”leppoinen” 6x800m eri vauhdein ja välinein. Aamun teema olikin ennemmin mentaalinen. Koko 4800 metrin ajan yritin motivoida itseäni jatkamaan. Mietin Havaijin virtauksia, etelän leiriä, uintistarttia, kilpakumppaneita, jne..

Vallitsevana ajatuksena kuitenkin säilyi ”miksi ihmeessä olen täällä, jos ei huvita, väsyttää, miksi en lähtisi yläkertaan kahville ja pullalle” Ajoilla ei tänään ollut merkitystä, yritin vain kahlata treenin läpi, keskittyä tekniikkaan ja löytää motivaation hinnalla millä hyvänsä. Yhteensä 4.8km:n uinti kesti 1h26minuuttia. Sen jälkeen oli pakko ottaa aikalisä Pepperin lounaan merkeissä ja hoitaa muutama työsähköposti. Puolen päivän maissa olin jo ylipuhunut itseni ja tein lyhyen wattbike(pyöräily)-juoksu-harjoituksen. Ja se kulkikin taas sitten ihan hyvällä fiiliksellä. Illalla tein vielä telkkaria katsellessa 20 min keskivartalojumppaa, liikkuvuusjuttuja ja venytyksiä.

Kivaa vaihtelua, wattbikea 50 minuuttia ja loppuun pari kovaa spurttia..

Kivaa vaihtelua, wattbikea 50 minuuttia ja loppuun pari kovaa spurttia..

Tällaista tämä välillä on, kun väsymys valtaa ajatukset ja mietintämyssy pään ympärillä kiristyy. Onneksi haasteellisia päiviä mahtuu yksi tai kaksi kuukauteen :) Huomista tempo-treeniä pyörällä odotan jo innolla. Kiva päästä pitkästä aikaa vähän revittelemään Falcolla.

TURKU TRIATHLON WEEKEND

Turussa järjestettiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Turku Triathlon Weekend. Lauantaina kilpailtiin sprinttimatkalla ja sunnuntaina puolikkaalla. Järjestelyt olivat loistavat ja tunnelma Aurajoen liepeillä kaikin puolin upea. Toivottavasti tämä(kin) triathlonkisa saa jatkoa tulevaisuudessa.

Oma kisa sujui tahmeasti alusta alkaen. Uinnissa jaksoin uida reippaasti noin 1700 metriä. Sen jälkeen iski väsy. Pyörällä kävi heti selväksi, että jalat eivät toimi normaalisti. 90 kilometriä ja 2h37minuuttia yritin liikuttaa jalkoja ja pyörää eteen päin niin kovaa & hyvin kuin pystyin. Syke ei noussut aerobisen kynnyksen tuntumasta ja watit laskivat laskemistaan. Pieniksi hetkiksi sain ihan hyvä ajofiiliksen päälle, mutta ilo päättyi aina hyvin lyhyeen.

Itseluottamusta löytyi. Eturivissä, toisella puolella Kaisa L ja toisella Darby T :)

Itseluottamusta löytyi. Eturivissä, toisella puolella Kaisa L ja toisella Darby T :)

Pyörä-juoksuvaihtoon tultaessa elättelin vielä toiveita paremmasta juoksusta. Juoksu on kulkenut treeneissä hyvin ja päivän pyöräwatit(177) olivat jääneet sen verran alhaisiksi, että toivoa oli vielä jäljellä. Toivonkipinä sammui kuitenkin nopeasti juoksun ensimmäisten kilometrien aikana. Jalat tuntuivat tismalleen samalta kuin täydellä matkalla 180 kilometrin pyöräilyn jälkeen. Aurajoen rantaa kiertävät neljä juoksulenkkiä tuntuivat ikuisuudelta. Alun perin tavoitteena oli koettaa pitää kilometrivauhti alle 4:30. Nyt kamppailin tosissani alle 5min kilometrien kanssa.

tur8
Tykkäsin Turun tunnelmasta, kisan hyvästä tasosta ja loistavasta kannustuksesta niin paljon, ettei luovuttaminen tai ”vauhdin” himmaaminen käynyt kertaakaan mielessä. Päinvastoin, päätin ottaa matkasta kaiken irti ja harjoitella vähintäänkin täysillä henkistä puolta tulevaa Havaijin kilpailua silmälä pitäen. Jalat olivat väsyneet, mutta kyllä niillä silti kisaamaan ja etenemään pystyi. Juuri ja juuri..
Yritin vain pitää ajatukset askelissa, säilyttää edes jonkinlaisen rytmin ja päästä maaliin niin nopeasti kuin suinkin :) Loppuaika oli 4h48minuuttia ja sijoitus viides. 1.9km:n uintiin meni aikaa 28:30, 90km pyöräilyyn 2:37 ja 21.1km juoksuun 1.41.

Mä ja Aurajoki

Mä ja Aurajoki

Kilpailun piti olla myös ”hyvää valmistautumista Havaijille”. Alla oli kova ja omasta mielestä hyvin onnistunut treenijakso, joka päättyi kuusi päivää ennen kisaa herkistelyjaksoon. Tuohon herkistelyyn mahtui pieni kuumeeton flunssa, mutta se ei ole selitys huonolle menolle. Lähdin kisaan huippufiiliksin ja mukavalla itseluottamuksella. Olin suht varma, että treenien hyvä vire ja vauhti näkyisivät.

Päivän piristykset

Päivän piristykset

Tunnelma suorituksen jälkeen oli surkea. Viime blogikirjoituksessa mainittu hehkutus ei riittänyt enää tänne saakka :) Itseluottamus koki ison kolauksen ja Havaijin tavoitteet siinä samalla. Valmentajakin sanoi ensimmäistä kertaa yhteistyömme aikana, että hän on todella pettynyt suoritukseeni. Yleensä epäonnistumiselle on ehdotettu syytä. Nyt sitä ei löytynyt. Sekin laittoi pohdiskelemaan hetkeksi syntyjä syviä..

No mutta nyt kun kisasta on kulunut vasta kaksi päivää, tunnelma on parempi. Tavoitteena on, että seuraava kisaraportti pitäisi sisällään jotain ihan muuta kuin tällaista itkuvirttä. Onneksi lokakuun 10.päivään on vielä aikaa ja ehdin saamaan kunnon kohdilleen.Tsemppaus alkaa nyt :)

TURUN TULOKSET LÖYTYVÄT TÄÄLTÄ:
http://live.ultimate.dk/desktop/front/index.php?eventid=2889&ignoreuseragent=true

Saa hehkuttaa :)

Joroisten kaatumisen jälkeen vietin viikon totaalitaukoa. Haavat lähtivät paranemaan hyvin, eikä tömäyksestä ollut jäljellä enää kuin ajoittainen uintikipu rintalihaksen alueella. Myös henkinen toipuminen kävi yllättävän nopsaan. Alkuun ajattelin, etten tästä harmituksesta hevillä tokene. Sen verran tiukka panostus ja keskittyminen kisaan oli ollut. Eikä kolausta ainakaan helpottanut kolmen viikon takainen keskeytys Ruotsin MM-kisoissa.

Olenkin mietiskellyt, miten yleensä niin tosikko, toisten voittamisesta ja kilpailemisesta elävä pääni ei tänä kesänä olekaan kokenut täyslamaannusta kahdesta täysin pieleen menneestä pääkilpailuista. Normaalisti käännän suupielet alas päin ja murjotan muutaman viikon. Tämän lisäksi päätän myös vakaasti kiristää ruuvia entisestään, stressata urheilusta, treenata kovempaa ja vielä vähän enemmän sekä syödä vähemmän(että se juoksu kulkis)..

Osasyy ”parempaan päähän” on varmasti se, että olen koko kevään ja kesän NAUTTINUT harjoituksista, huomannut vauhtien kasvavan ja fiiliksen nousevan. Siinä samalla olen tajunnut, kuinka mahtavaa on urheilla ilman rasitusvammoja ja väsymystä. MM-Motalan ja Joroisten jälkeen moni on sanonut, että onpas nyt ollut huonoa tuuria matkassa. Ymmärrän oikein hyvin nämä kommentit, mutta itse olen analysoinut ”tuuria” hieman tarkemmin :)

MM-kisojen oudon uupumisen jälkeen havahduin soittamaan heti lääkäriin. Lääkäri passitti verikokeisiin, joissa huomatiin kilpirauhasarvojen kohonneen liikatoiminnan puolelle. Lääkitystä vähennettiin ja olo normalisoitui muutamassa viikossa ja kisakaudesta piti pitää vain kahden viikon hengähdystauko. Tulin tosi iloiseksi, kun kuulin että olisi vielä mahdollisuus päästä Joroisille kisaamaan.

Joroisilla :)

Joroisilla :)

Joroisten kaatumisessa mukana oli isosti onnea. En pysty olemaan hirmuisen surullinen, vaikka tärkeä kilpailu jäi kesken. Olen hyvällä mielellä selvittyäni pelkillä mustelmilla ja ruhjeilla. Vaikka ensimmäiset pyöräilyt kaatumisen jälkeen olivatkin aika vaikeita, tapahtuneesta ei jäänyt sen kummempia traumoja. Kuoppia maanteille on kuitenkin kolhun jälkeen ilmaantunut selvästi lisää :) Ajan tällä hetkellä myös aiempaa turvallisemmin. Mieleen ei tule enää esimerkiksi ajaa koskaan ilman kypärää tai napsia selfieitä pyörän puikoissa.

20150716_084321
FALCOV SIURONKOSKELLA

Ennen kaikkea ajattelen epäonnien pyyhkiytyneen helposti mielestä, kun olen tajunnut iloita täysillä aikaisemmista pikkuriikkisistä onnistumisia. Olen hehkuttanut monia Suomen kesän kisakoitoksia ja hyvin menneitä treenejä. En ladannut kaikkea intoa, odotusta, motivaatiota, adrenaliinia ja treenien tuloksia vain muutamalle päivälle tai yhteen ainoaan kisaan vaan olen päässyt hyvään kisafiilikseen mm. Teisko triathlonissa, SM-Himoksen sprinttimatkalla, Triathlonteam226-harjoituskisassa ja Vanajanlinnan Finntriathlonissa.

Tulipa pitkä selostus tästä aiheesta, mutta sitä on mietitty ahkerasti viime aikoina.. Etenkin kun tämän kauan odotetun kisaviikon maanantaina heräsin kurkkukipuun, nuhaan ja yskään. Onneksi flunssa on hieman helpottanut ja ajatukset suunnattu sisukkaasti huomiseen Turku Triathlon Weekendin puolimatkan kilpailuun.

Alla on kahden viikon onnistunut treenijakso. Uintitreenit ovat jääneet vähäiseksi kipeän kyljen vuoksi ja tällä viikolla flunssan vuoksi. Pyöräilyä ja juoksua on ollut ohjelmassa sitten senkin edestä. Erityisesti pyörällä olen jauhanut pitkiä peruskestävyysalueen lenkkejä. Kahteen viikkoon on mahtunut muun muassa neljä yli sadan kilometrin pyörälenkkiä ja muutama tehokkaampi triathlonharjoitus. Juoksin myös yhden suht reippaan puolimaratonin pikkaisen alle 5min/km-vauhtia. Treeniväsyä vastaan on saanut taistella välillä ihan tosissaan, mutta aika hyvin olen pystynyt selättämään. Ei tarvitse kuin miettiä, mitä parin kuukauden päästä on ohjelmassa :)

Joo, Turussa tavoitteena on tehdä hyvä valmistava harjoitus Havaijin(11.10) kisaa varten.
Mutta ennen kaikkea haluan päästä kilpailemaan ja testaamaan, missä mennään ja tuovatko yli 20 tuntiset harjoitteluviikot tulosta. Tarkoitus on nimen omaan keskittyä vain kisapäivään, jännittää, kärsiä, nauttia, mennä täysillä, laittaa kroppa niin koville kuin mahdollista ja taistella parhaista sijoituksista. Viivalle asettuu taas nippu Suomen kärkinaisia. MM-mitalisti Kaisa Lehtonen menee varmasti muiden edellä omaa vauhtiaan. Itselle kovimmat kilpakumppanit löytyvät näillä näkymin joukosta Maria Söderström, Sari Stenholm, Heini Hartikainen ja Merja Kiviranta-Mölsä.

Uinti ei pakollisen harjoittelutauon myötä yllä ihan samalle tasolle kuin edellisissä kesän kisoissa, mutta pyörältä ja juoksulta odotan hyvää menoa. Juoksuosuutta jännitän eniten. Haluaisin vihdoin päästä testaamaan, löytyykö niitä juoksujalkoja 90km:n pyöräosuuden jälkeen. On vaikea arvioida minkäänlaista kilometrivauhtia, kun en ole koko kesänä päässyt tätä osuutta kunnolla toteuttamaan. Mutta nyt tuonkin vauhdin kohtalo toivottavasti viimeistään selviää.. :)

Ensivaikutelmasta ja -järjestelyistä päätellen Turussa menoa ja meininkiä triathlonviikonlopun tiimoilta piisaa :) Odotettavissa on hieno triathlontapahtuma kaupungin sydämessä. Ja onhan minulla sitä paitsi Turussa paljon tuttujakin. Lapsuuden tuttuja ja opeja, joiden kanssa opiskelin samaan aikaan liikuntatieteen opintoja vuonna 2007-2008. Eli kaikki tekin sunnuntaina ihmettelemään hulluja triathlonisteja Aurajoessa ja sen ympäristössä 😉

Loppuun vielä syksyn ylivoimaisesti hienoin ja tunteikkain hetki. Meidän Vilma V:n matka ensimmäiseen koulupäivään :)
venlavilma-1

HEIDI THE IRONWOMAN :)

triVAn valmennusryhmästä neljä urheilijaa osallistui tänä kesänä ensimmäistä kertaa täydenmatkan kilpailun. Mikko, Ursula ja Kaisa suorituivat urakastaan upeasti Frankfurtin helteessä kuukausi sitten, Heidi osallistui Lahden täydenmatkan SM-kisaan (N30-34) reilu viikko sitten. Tässä Heidin oma raportti tuolta päivältä.

MATKANI IRONWOMANIKSI

KISARAPORTTI 1.8.2015 LAHDEN TRIATHLONIN TÄYSMATKALTA/IRONMANILTA
(UINTI 3,8KM, PYÖRÄILY 180KM, JUOKSU 42,195KM)

TAUSTAA

Olen vuodesta 2010 harrastanut maratoonausta, aloittaen sen 0-tasosta. 2011 syksyllä aloin opettelemaan vapaauintia 0-tasolta ja kevätkesällä 2013 ostin cycclorossarini ja aloin opetella maantiepyöräilyä lukkopolkimilla. Vuodesta 2013 aloin täysipainoisesti harjoitella triathlonia Venla Koivula-Huttusen valmentamana. Eli noin 2,5 vuotta on takana triathlon treeniä. Kesällä 2014 olin huoltamassa ystävääni Ironmanilla ja päätin, että ensi vuonna osallistun itsekin IRONMAN- kisaan. Venla valkku laati minulle viikoittaiset ohjelmat, mitkä tähtäsivät tähän unelmaan.

Viime kesänä en osannut vielä aavistaa, että tästä vuodesta 2015 tuleekin yksi elämäni rankimmista ja elämääni täydellisesti muuttavista vuosista, sillä minulle avautui työmahdollisuus Aasiaan. Kumpaakin unelmaa vein sitten käsi kädessä yhtä aikaa eteenpäin tajuten kuinka rankkaa se todella oli. Myöhemmin sain vielä tietää, että lähtöni tuli aikaistumaan lähelle Ironman-kisaa ja ajattelin, että mitäköhän tästä tulee… Unelmien eteen tulee tehdä töitä ja uhrauksia!

Ennen Ironmania kiersin ympäri Suomea hyvästelemässä ihmisiä ikävätuskissani läksiäisten merkeissä tippa linssissä, pakkasin ja muutin omaisuuteni varastoon, tein voimia vievän asunnon loppusiivouksen (koittaen muistaa sivussa tehdä kisatankkausta kaakelien kiillotuksen lomassa), nukuin patjalla levottomia öitä ja muutama päivää ennen Ironmania olin virallisesti koditon. Siitä lähtien olen bunkannut ihanien ystävieni kodeissa. Minulla on ollut todella epäinhimilliset valmistautumisolosuhteet tässä tunnevuoristoradassa, mikä lähtööni liittyy. En tajunnut ja osannut edes kuvitella kuinka rankkaa maastamuutto tulee olemaan. Älkää kukaan ottako minusta mallia suorittamalla IRONMAN elämän suurissa muutoksissa. 😉

KISA-AAMU

Aikainen aamuherätys klo 4:40 huonosti ja levottomasti nukutun yön jälkeen heräsin hiestä märkänä, kun olin nähnyt painajaisia. Pika-aamutoimet ja hotellin aamiaiselle pakottamaan itsensä syömään edes jotain, kun aamiainen ei oikein maistunut. Kisajännitystä oli kuitenkin kiva purkaa aamiaisella muiden triathlonistien kanssa. Ei muuta kuin kisakamat autoon ja kisapaikalle vaihtoaluetta valmistelemaan täpinöissäni. Ei ollut yhtään sellainen olo, että tänään pitäisi selviytyä maaliin alle 15h Ironmanilta, kun olin niin kanttuvei koko viikon huonoista yöunista, siivouksesta, kisajännityksestä sekä alitajuisesta muuttoprosessoinnista! Sanoin kuitenkin ihanalle ystävälleni ja kisahuoltajalleni Marialle, että en mää ole Lahteen asti tullut luovuttamaan.

IMG-20150802-WA0008

Hiilaripöhötyksen omaavaan kroppaan olikin haastavaa kiskoa märkkistä päälle… Käsien pyörittelyä ja venyttelyä sekä pikainen alkuverra aallokkoisessa Vesijärvessä olikin paikallaan, että tiesi hieman millainen rantautuminen järvestä odottaa. Onneksi vesi oli lämpöisempää kuin ilma. Ennen starttia järvessä vieressäni seisoi mies kekä oli ollut samassa aamiaispöydässä kanssani. Hälle purin kisajännitystäni ja kerroin, että: Päätin nauttia päivästä ilman kiirettä koko rahan edestä, kunhan vain selviän maaliin alle 15h ja vapaudesta mikä mulla vielä hetken aikaa on. Just ennen starttia mua alkoi ihan hirveästi itkettämään, kun tajusin, että tänään on se Suuri päivä, minkä eteen on laitettua euroja, hikoiltu, tuskailtu, nautittu, treenattu ja unelmoitu. Onneksi sain kasattua itseni. Sillä eihän siittä uinnista olisi mitään tullut, jos oisin alkanut pillittämään olis uimalasit vaan huurustuneet entisestään ;).

Klo 7:00 STARTTI & UINTI 3,8km

Ei muuta kuin 1+ vauhtista uintia kohti ekaa poijua ja aallokkoa, vaikka lupa olisi ollut uida 2-vauhtiakin. Päätin pelata vauhdin suhteen varman päälle, että varmasti jaksan. Uinti osoittautui haasteellisimmaksi avovesiuinniksi, minkä olin koskaan uinut. Järvessä oli kova aallokko, minkä takia piti keskittyä suunnistukseen toden teolla eikä peesissä ollut helppo pysyä, kun aallot heitteli miten sattuu. Keltaisten poijujen väliä oli niin pitkä, että toiselta poijulta ei edes nähnyt toista ja suunnistusta haittasi myös miesten keltaiset uimalakit. Niin pitkällä suoralla ei voinut luottaa, että edessä uiva ui suoraan. Tokalla poijulla uin hetken rinulia suuntaa ottaessa ja yks mies kommentoi, että onpa aallokko, johon minä vastasin niinpä ja jatkoin vaparilla kierrosta loppuun.

1+vauhtia uiden rantauduin ekalta kiekalta aikaan 42:27 ja olin positiivisesti yllättynyt. Toiselle kiekalle kävelin rauhassa ja päätin keskittyä hyvään liukuun sekä pysyä peesissä edes muutaman kymmenen metriä. Uinnista en tullut onneksi merisairaaksi ja kellotin 1:28´08 uinnille (4,015km 154(175) mulle tyypilliset sykkeet). Tuli uitua hieman extraa siinä aallokossa ja samalla elämäni pisin uinti ja avovesiuinti ikinään. Siinä vaiheessa oli jo voittaja fiilis! Ajattelin, että +/- 1h30min uinti niin hyvä on :)

T1 4:32 (rauhassa kävellen vaihtoalueella, samalla märkistä pois ja pyöräilytamineet niskaan, kaikessa rauhassa ja energiaa naamariin).

PYÖRÄILY 180km

Pyöräily jännitti etukäteen eniten, että miten jaksan polkea 180km kun koskaan en ollut niin pitkää matkaa polkenut eikä maasto ollut tasainen. Pyöräillessäni aero-tangolla tuunatulla levyjarrullisella cycclorossarillani kilometrin tajusin, että olin elämäni ensimmäistä kertaa unohtanut numerolapun vaihtoalueelle ja jännitin, että diskataankohan mut nyt, kun se unohtui tai saanko jonkun aikarangaistuksen. Eipä kukaan toimitsija onnekseni koko pyöräilyn aikana asiasta mitään huomauttanut, joten yksi huoli pois.

Ihan alkumetreillä joku mies iskeytyi mun peesiin ja ihmettelin, että eikö se muista eilisestä kisainfosta kuinka tarkka valvontaa täällä on peesauksesta. Tämä mies olikin paikallinen palomies, joka oli 42km:n työmatkallaan ja hyvin suulas kaveri. Hän jutteli ummet ja lammet sekä kehui kadenssiani. Yritin hälle ystävällisesti sanoa, että mulla on takana n.4km:n aallokkouinti ja edessä 180km pyörää & mara. Lisäksi sanoin, että mulla on sykkeet vielä liian korkealla uinnista ja mun pitäisi saada ne tasaantumaan, että jaksan koko urakan. Ei hän tajunnut vaan jatkoi ottaen hyödyn peesistäni ja roikkui siinä n. 20km melkein taukoamatta puhuen ennen kuin kääntyi eri tielle. Meikä huokaisi helpotuksesta, että nyt saan pyöräillä rauhassa eikä toimitsijoidenkaan tarvitse ihmetellä kuka tuo mies oikein on…
Sain sykkeet tasaantuun ja koitin pysyä pk2-aek-kynnyksellä niin kuin Venla oli ohjeistanut. Sää vaihteli tuulta, sadetta ja puolipilvistä. Olin tyytyväinen kisa-asu valintaani ja siihen, että sain Marialta Rynkebyn ass saverin, niin ei takamus kastunut sateisilla osuuksilla sillä en halunnut syväjäätyä pyöräilyn aikana.
Muutaman puskapissan, sadetakin päälle laiton tuomin pakollisten pysähdyksin ja muistamalla juoda urkkajuomaa tai vettä n.20min välein, syödä n.40-45min välein joko geeliä tai 1/2patukkaa & ottaa suolatabletteja 1h:n välein niin selvisin tasaista hidasta vauhtiani vaihtelevassa mäkisessä maastossa. Ihastelin todella kauniita maisemia, marjanpoimijoita metsässä, luulin yhtä koiraa karhun pennuksi ja säikähdin ja aloin polkea lujempaa…
Päijänne houkutteli minua uimaan, mutta tiesin, että nyt ei ole siihen aikaa. 😉 Imin sieluni sopukoihini Suomen kaunista luontoa muistuttaen itselleni, että nauti tästä vapaudesta vielä, kun se on mahdollista. 86 km kohdalla alkoi vatsaan sattua ja mietin, että tässäkö tämä kisa nyt oli, kun tiesin, että vatsa on ennenkin oireillut kovien urheilusuoritusten aikana. Ajattelin ensiksi koittaa siirtää housun resoria, jos se helpottaisi ja niin se vatsakipu helpotti. :)
Välillä mietin olenko oikealla reitillä, kun kanssakilpailijoita meni perinteiseen tyyliin musta ohi heti alkumatkasta, mutta joskus 100km kohdalla niitä alkoi vasta näkyä, kun ajettiin 40 km lenkkiä ja puolin sekä toisin tsemppaaminen alkoi. 115 km kohdalla kofeiinipitoisen geelin jälkeen olin jo ihan pilvissä ja nautiskelin sekä huomasin lauleskelevani ääneen itselle tärkeitä lauluja, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. 😉 Tuuletin jo 150 km kohdalla, kun pyöräilyenkka kilahti hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Iloitsin myös, että kohta nään Marian, kun loppuosuudella ei enää järjestäjien puolesta ollut huoltoa ja Maria halusi varmistaa, että energiat riittää ja kaikki on olosuhteisiin nähden ok. Ne viimeiset 15 km olikin sitten jo hieman rankempaa settiä, kun takareisissä tuntui jo, että jotain on tänään tehty ja edessä kovia mäkiä eikä liikenteen ohjausta, joten kädet piti pitää oma turvallisuus taaten jarrukahvoilla, jos joku auto sattuisi sivutieltä kaartaan eteen. Olin aina välillä tippa linssissä, kun metri metriltä olin lähempänä unelmaani ja äärimmäisen kiitollinen :)
Lopussa eksyin (enkä ollut ainut) epäselvän reittiohjeistuksen takia n.1-2 km ennen vaihtoaluetta ja kyllä otti aivoon. Ei siinä auttanut muuta kuin hypätä pois pyörän selästä ja kysellä paikallisilta, että miten pääsen Mukkulan rantaan. Sen takia tuli sitten muutamia satoja metrejä extraa. Maria oli vaihtoalueen liepeillä mua jo tsemppaamassa maralle! Mielessäni mietin, että mitenhän mun käy juoksussa, kuinka jalat toimii, kun kuitenkin aek-kynnyksellä 149(169) pyörän olin mennyt. Kellotin 7:21´05 pyöräilyyn ja olin itse arvioinut, että 7-8h menee, joten tavoiteajassa edelleen oltiin :), mutta surkea aikahan tuo on tälle mun heikoimmalle lajille, mutta ei kaikki cycclolla lähdekkään Ironmanille ;).

IMG-20150802-WA0000

T2 3:13 Pyöräkampeet pois ja juoksukamppeet tilalle
JUOKSU 42,195km
Ja ei muuta kuin juokseen maraa ja ihan alkumetreillä olin ihan omissa ajatuksissani kääntymässä väärään suuntaan, mutta onneksi yksi katsoja ohjasi mut takaisin oikealle reitille. 😉 Mää oon mestari eksymään 😉 Ihmettelin, kun juoksu ei tuntunut pahalta ja välillä juoksin alle 6min/km, mistä todella yllätyin ja silti sykkeet oli pk2-aek. Toki lihaksissa tuntui, että niillä on tänään tehty töitä. Eka kierros meni todella hyvin painoin ohi monista, ketkä oli varmasti mua jo monta kierrosta edellä, mutta mitä väliä. Se on aina hieno ohittaa muita 😉
Toinenkin kierros meni hyvin ja oli kiva nähdä kisaavia kavereita reitillä sekä tsempata puolin ja toisin. Triathlonkavereitakin oli kannustamassa mua reitin varrella. Maralla kyllä meni välillä laskut sekaisin, koska olin viimeksi energiaa ottanut. Huolto kuitenkin toimi Marian osalta, sain mitä pyysin ja kisajärjestäjiltäkin sai vettä, urkkajuomaa, colaa, suolakurkkua ja banaania kylläkin itsepalveluna. No ei sitä siinä vaiheessa miettinyt, että kuinka kontaminoituneita ne suolakurkut olivat kun kaikki kisailijat sormensa sinne liemeen tunki niitä poimiin, kun tuskin mää olin ainut joka oli maran aikana käynyt puska nimisessä hotelli helpotuksessa ILMAN KÄSIEN PESUA… 😉
Toisen kierroksen lopulla Vuokko (mun sykemittari) ilmoitti akun virran varauksen olevan vähissä, joten pyysin Marialta varmuuden varalle hänen Garminin ranteeseen ja koitin laskea, että kuinka paljon mulla on aikaa jäljellä, että selviän ajoissa maaliin. Kolmannella kierroksella vauhti alkoi tippuun, mutta juoksu frekvenssi oli silti hyvää ja oli kivaa juosta ja lupasin itselleni, että, jos kaksi ekaa kierrosta pystyt juokseen voit olla tyytyväinen.

Mua tsemppasi joka kierros samassa kohdassa oleva mies, joka toisella kierroksella intoutui lähteen juokseen mun rinnalle n.500m ajaksi ja piti hienoa tsemppi puhetta mulle kertoen kisasalaisuuksia ketä olin jättänyt taakseni ja kehoitti mua taisteleen loppuun asti. Ja mua hoitajana alkoi huolestuttaan, kun mies oli aika obeesi ja hengästynyt seurassani (vaikka vauhtini oli todella hidas), että toivottavasti hän ei saa mitään slaagia, että joudunko mää tässä kesälomalla kohta elvyttään häntä!!! Siinä mää taas omissa ajatuksissani juoksin miehen tsempin jälkeen ja onneksi yksi ystävällinen kilpailija kysyi multa, että mihin mää oon menossa ja sanoin, että kohta kolmannelle kierrokselle. Ja sanoi mun juoksevan väärään suuntaan, ärsytti, että taas lisää satoja metrejä. Osista paikoista meinaan oli kalkkiviivat kuluneet jo pois, että piti olla todella skarppi, että pysyi reitillä…

Jollain kierroksella juoksin yhden lampi kiekankin väärin päin, mutta sama matka niin mitä se haittoi huusi yhdessä juoksevan pariskunnan mies mulle. Jätinkin taakseni tän pariskunnan, jotka kommentoivat, että: ”Sulla on noin kevyt askel, että anna palaa vaan”, mutta sanoin: ”Ei tunnu olevan mun päivä, kun eksyin pyörässä ja juoksussa reitiltä…” No musta ei suunnistajaa tule kuten olette varmaan huomanneet. Tää vaimo oli mennyt musta ohi pyörällä, mutta oli kiva, että mää pääsin hänestä juoksussa ohi, kun hyytyi sinne. Se oli kaikinpuolin huippu pariskunta, kun toinen toistamme tsemppailtiin, kun kierroksilla törmättiin ja mies kommentoikin mulle, että: ” Tää on sittenkin sun päivä, kun säähän pysyt reitillä ja askel on edelleen liukas.” 😉 Ihailin sitä pariskuntaa, kun mies ei hyljännyt eikä jättänyt vaimoansa vaan yhdessä ne juoksi/käveli maaliin! Respect!

31,5km jälkeen Vuokko alkoi hiipua ja lopetti gps:n näytön, joten arvaukseksi jäi mitkä oli todelliset juoksuosuuden kilometrit. Maria välitti mulle koko ajan Venlan ohjeistuksia huoltopisteellään ja trivalaisten terkkuja. Se todella lämmitti <3, että valkku ja treenikamut ovat kiinnostuneita mitenkä mulla menee. :) Viimiselle kierrokselle kysyin, että haluaako Maria lähtee messiin ja reippaana naisena hän oli valmis kuin partiolainen. Vikalla kierroksella iski sitten se pelkäämäni vatsaongelma ja tällä kertaa ripulin muodossa. Onneksi meillä kummallakin oli paperia mukana ja anteeksi lahtelaiset, mutta mun oli pakko käydä teidän puskissa… siellä ihanalla Vesijärven rannalla ja välillä kuvittelin mielikuvissani juoksevani Mallorcalla, kun se muistutti niin meidän treenileirin leirikisan reittiä :) Halvat on huvit 😉

Odotin koko ajan, että milloin se paljon puhuttu seinä tulee vastaan mutta ilokseni huomasin, ettei sitä koskaan tullut tällä mun hitaalla pk2-aek-kynnys vauhdilla kun menin hiljaa mukavuusalueella. Olen todella ylpeä siitä, että kävelin ainoastaan juottopisteillä ja pakollisilla puskavierailuilla, sillä yks sun toinen siellä käveli… Mara meni silti aek-kynnyksellä alle 5h, kaiken rääkin jälkeen, joten olen todella tyytyväinen siihen. Huippua oli, kun kisaisäntä Kimmo Kaila tuli vielä maalissa onnitteleen sm-hopeasta joten oli hymy :) herkässä ja matkan varrella tippalinssissä, että tästä unelmasta tulee kohta totta. Huusin vain halleluja loppukirissäni sieluni syvyyksissä ja iloitsin, kun selvisin itseni voittajana maaliin ja, että juoksin maran alle 5h aikaan 4:51´34h 154(166) sillä olin ajatellut sen menevän 5-6h.

Mää oon ikionnellinen, kiitollinen ja rautainen Ironwoman myös arjessa sekä todella ylpeä itsestäni, sillä ei mun usko aina riittänyt ajatukseen, että mää oikeasti selviän voittajana maaliin :). En ollut koskaan uskovani saavan triathlonista mitalia (taso on sen verran kovaa) ja kaiken kukkuraksi sm-mitalin :) ! Sykkeet Ironmanilla 152(173) 8892kcal ja aika 13:48´34. Onneksi oon töissä jo tottunut näihin tuplavuoroihin ;), mutta tämä oli elämäni pisin urheilupäivä. Seuraavalla kerralla voi sit miettiä aika parannusta :) Hopeamitalin lisäksi sain muistoksi märkkis hankauman niskaan (vaseliineista huolimatta), neljä mojovaa rakkoa varpaisiin, joiden paranemista ja puhkeamista odottelen. Ei kun kohti uusia unelmia vaan 😉

heidi IM